Provinssi-aidan takana

Provinssi_header2.jpgEnsimmäiset yhtyeet ovat jo aloittaneet, kun saavun Törnävän museoalueelle. Liikkuminen autolla on ollut pitempään jo rajoitettua, mutta pyörällä festivaalin pääportille pääsee sujuvasti. Vielä ei alueen ulkopuolella kuuntelevia näy, oikeastaan vain pullonkeräilijöitä ja ”aloittelevaa” festivaalikansaa kulkemassa oluttölkkeineen.

Lähden kiertämään aluetta leirintäosuuden takaa. Teltat ovat levinneet äärimmäisille laidoillekin. Törnävän hiekkarantaakin on vähän valloitettu. Huomattavaa jo tässä kohtaa on se kuinka paljon teräsaitaa festivaalialue kattaakin. Leiriytyjätkin on aidattu. Yksi heistä kuitenkin vetää henkeä sisään ja mahtuu kuin mahtuukin aidan välistä.

Leirintäalueen toinen ranta puolestaan on aitaamaton tiettyyn pisteeseen asti, hiekkapolut tuntuvat tyssäävän pakettiautoon ja muutamaan heijasteliiviseen korstoon. Toisen tien kohdalla minua vahdataan jo kaukaa kenties potentiaalisena ilman lipun ostoa sisäänpyrkijänä. Tuntuu kuin olisi tekemässä jotain pahaa.

-          Täällä metsän puolella ei oikeastaan ilman lippua olevat tule kuuntelemaan, vaan ne, jotka yrittävät alueelle sisään, tietää järjestyksenvalvoja kertoa.

Jatkan matkaani Huhtalantietä ohittaen päälavan vierestä.

Yritän aina sopivissa kohdissa kuvata festivaaliaitaa niin, että kuvassa olisi myös jotain festivaaliin liittyvää, eikä pelkkää metsikköä. Hyvän kohdan löydän jonkun pienemmän lavan läheisyydestä, jonne on melkeinpä näköyhteys. Kameran käteen otettuani, järjestyksenvalvoja huutaa: ”Ei oteta kuvia siellä”. Julkisella paikalla festivaalialueen aitaa kuvaava henkilö on näköjään vähintään turvallisuusuhka.

Esittäydyn ja kerron olevani lehdestä.

-          Sitten pitäisi mennä sisäpuolelle kuvaamaan, hän murisee.

Alan selittämään, kuinka toinen toimittajamme on sisällä, kun taas minä teen juttua festivaalitunnelmasta alueen ulkopuolella.  Hän ei kuuntele, vaan poistuu paikalta sanomatta sanaakaan.

Jatkan matkaani. Ajatukseni tämän jutun suunnasta alkavat harhailla.

Björkenheimin sillan viereinen tie on vaikuttava näky. Pitkälle, metsän reunustamalla hiekkapolulle ei aitaa ole laitettu. Kielletty ajosuuntamerkki kertoo, ettei sinne ole asiaa. Enemmän, sitä kehotusta henkivät ne kaksi valvojaa, jotka pienenä tien päässä kulkevat kuin jenkkileffojen henkivartijat konsanaan.

provinssi_header.jpgPalatessani pääportille todistan lisäaitojen rakentamista ja pullonkerääjän seksistiset huomautukset hänen ohikulkeville tytöille. Huomaan muutaman nuoren porttien laitamilla. Kysyn, ovatko he mahdollisesti viettämässä festivaalin alueen ulkopuolella. Näyttävät rannekkeitaan, mutta yksi heistä kertoo olleensa viime vuonna liputta fiilistelemässä.

-          Sen verran meni laittomuuksien puolella, ettei parane ruveta muistelemaan, hän naurahtaa.

Ystävälliset nuoret toivottavat onnea etsintään, mutta alan tuntea jo tappiomielialan. Eihän tämä juttu kertoisikaan toiveitteni mukaisesti, siitä millaista on festivaali alueen ulkopuolella kuunnella musiikkia; missä parhaat paikat, mikä hyvää, mikä huonoa. Ei. Tämä artikkeli kertoisikin siitä, mitä Provinssilla on niille, jotka eivät 90 euron päiväranneketta lunasta? Mitä vaikkapa me kaupunkilaiset saamme siitä, että annamme vanhan keskustamme aidattavaksi?

Provinssin motto: ”Ihmisten juhla”, kuulostaa kierroksen jälkeen lähinnä kornilta. Toimittajamme Miranda kertoo omassa artikkelissaan itse juhlasta, kun taas tässä artikkelissa etsin sen murusia. Liputon seinäjokinen aidataan festivaalilta ulos. Hänelle ihmisten juhla on katukauppiaita, ala- ja yli-ikäisiä alkoholin käyttäjiä ja järjestyshäiriöitä. Hänen kulkunsa eri paikkoihin hankaloituu.

Vastine jää uupumaan. Kaupat, ravintolat ja monet muut yritykset saavat asiakkaita ja festivaali nostaa Seinäjoen kaupunkia maailmankartalle. Jotkin erityisryhmät saattavat päästä festivaalille ilmaiseksi, mikä tietysti on upea juttu. Mutta eikö voisi toivoa vielä jotain ihan kaikille.

Provinssin kokoisen tapahtuman kuvittelisi pystyvän tarjoamaan, vaikka edes näin juhlavuosittain, ilmaiskonsertin tai kaksi. Pelkästään etelänpohjalaisista bändeistä saisi varmaan pienellä rahalla koottua viihdyttävän kattauksen. Esimerkiksi Porin Jazzilla on tarjolla ilmaiskonsertteja ja paljon muuta festivaalikaduilla. Jotenkin mystistä on sekin, että kaikki Provinssin oheisohjelma on ahdettu festivaali- tai leirintäalueelle.

Miettikää piknik-alue festarin ulkopuolelta, jonne musiikki kuuluisi vaikka vaimeastikin, mutta oheisohjelma ja ehkä omat musiikkiesitykset loisivat festivaalitunnelmaa. Olisiko se liikaa, jos oikeasti Provinssi haluaisi olla myös liputtoman ihmisen juhlaa?

provinssi-header.jpgSynkeissä mietteissä poistun paikalta. Mutta, hetkinen! Tuollahan on vanha koulukaveri ja se yksi tyyppi intistä! Bajamajan kulmalta löydän myös rennon artistivieraan. Mukavan juttutuokion jälkeen he lähtevät festivaalia kohden. Ehkä olinkin liian ankara ”Ihmisten juhlaa” kohtaan.

Viime kerralla olin aitojen sisäpuolella ja tapasin monen monta miellyttävää tuttavuutta. Nyt muutama tunti alueen ulkopuolella mahdollisti saman. Ihmisten juhla ei toden totta synny esitysten, lavojen tai oheismyynnin takia. Se syntyy siitä, että me oikeasti arvostamme ja pidämme toisistamme. Tapahtuma vain kokoaa meidät yhteen. Me ihmiset teemme Provinssistakin juhlaa.

Teksti ja kuvat: Totti



Kategoria: Arkielämää